Siirry suoraan sisältöön

Kiven Kilta ry

Se
Nurmijärveläinen maanpuolustuskilta.


Kiven Kilta

Kiven Kilta ry:n perustamiskokous on pidetty 22.1.2024. Toimimme maanpuolustushengen ylläpitämiseksi ja sen vaatiman  yhteishengen kehittämiseksi. Yhdistyksen ja jäsenten arvoihin kuuluu, ”Suomi on maa, jota kannattaa  puolustaa.”

Jäseneksi

Jäsenhakemuksen teet Maanpuolustuskiltojen liitto ry:n sivuilla.
Mene sivulle mpkl.fi. Sivun yläreunassa on painike, Jäsenille. Avautuvan sivun toisella rivillä on linkki, JÄSENHAKEMUS.
Jäsenhakemuksen täyttäminen vaatii pankki-, tai mobiilivarmenteen. Hakemuksessa kysytään sen killan nimeä, mihin olet liittymässä.
Etsi listalta ja valitse Kiven Kilta ry.

Mistä on kyse?

Killan tarkoituksena on edistää jäsentensä tietämystä ja valmiutta maanpuolustusta koskevissa asioissa.
Se tekee yhteistyötä ja tukee mahdollisuuksien mukaan niitä toimijoita, joita yhdessä puolustamisessa tarvitaan. Kilta järjestää ja antaa mahdollisuuden kaikille jäsenilleen olla mukana kehittää päämäärää palvelevia harrastus- ja koulutusmahdollisuuksia.

Yhdistyksen toiminnassa voi toimia itsellisiä kerhoja, jotka ovat osa kiltaa.

Killan toiminta.

Kiven Kilta ry tukee mahdollisuuksien mukaan veteraani- ja perinnetoimintaa eri keinoin. Lisäksi toiminnan tuen kohteena on mm.  Vapepa, SPR, VPK, Martat.

Kilta järjestää mm. luentoja, esitelmätilaisuuksia, filminäytöksiä, konsertteja, keräyksiä ja osallistuu alueen maanpuolustuksellisiin tapahtumiin sekä tutustumiskäyntejä eri kohteissa.

Killalla on oma kuoro ja sen toimintaan voi tulla mukaan!

Jäsenet.

Killan jäseneksi hallitus voi hyväksyä hakemuksesta henkilön tai yhteisön, joka hyväksyy killan säännöt sekä sen tarkoituksen “Puolustamme Suomea yhdessä”.

Jokaisella jäsenellä on killan kokouksissa yksi (1) ääni.